Patikointiviikonloppu Kuhmossa 10.-12.6.2022
23.6.2022
JuuU retkeili Kuhmossa Juuan Urheilijoiden kuntojaosto järjesti perinteisen patikointiviikonlopun tällä kertaa 10.-12.6. Kuhmoon. Tukikohtana viikonlopun aikana oli Jauhovaaran kämppä. Kämppä oli tilava ja varsin hyvin varustettu. Pääsy kämpälle aiheutti hieman ylimääräistä työtä, sillä avaimet piti noutaa parinkymmenen kilometrin päästä Kuhmon keskustasta ja poislähtöpäivänä tietenkin palauttaa ne myös sinne. Kolmen naisen kärkijoukko lähti perjantaina jo puolilta päivin kohti Kuhmoa avaimien hakuun ja sitten tutkimaan majoituspaikkamme kuntoa, siisteyttä ja varustusta. Pääjoukko 10 henkilöä starttasi Juuasta iltaviideltä saatuaan autot pakattua täyteen ruoka-, aamupala- ja kahvitarvikkeita sekä tietenkin matkalaisten henkilökohtaiset varusteet. Kämpän lähiympäristössä oli kaksi luontopolkua, joista lyhyemmän kärkijoukko kiersi pääjoukkoa odotellessaan. Muutoin perjantai-ilta sujui mölkkyä pelatessa, saunaa lämmitellessä ja tulokahvia nauttiessa. Lauantaina ohjelmassa oli Jämäsvaaran polku, jonne siirtyminen vaati autossa istumista lähes 30 kilometriä sivu. Reitti piti esitteiden mukaan olla ns. saapasreitti, mutta oli kuitenkin sen verran kuiva, että vaelluskengissä ja jopa lenkkareissakin siitä selvisi hyvin. Maisemallisesti maasto ei ollut kovinkaan ihmeellinen, sillä jopa reitin varrella ollut näköalapaikka oli kasvanut sen verran umpeen, ettei maisemien ihailusta tullut mitään. Joukkomme patikoi Kaksilampisen laavulle, jossa suolammen reunassa keiteltiin nokipannukahvit ja paistettiin makkarat. Suurin osa patikoijista palasi samoja jälkiä takaisin parkkipaikalle ja edestakaiseksi matkaksi karttaohjelmat mittasivat noin kuuden kilometrin taipaleen. Kolme uskalikkoa kävi polkua seuraavalle nuotiopaikalle ja takaisin ja kerryttivät näin kilometrimäärän reiluun kymmeneen. Patikointiretken jälkeen vuorossa oli tietenkin saunominen, yhteisen ruoan valmistus ja nauttiminen. Iltaohjelmassa oli kuten yleensäkin letunpaistoa ja kahvittelua nuotiolla. Paistettuja lettuja tuli kahdella pannulla kuin liukuhihnalta. Kylläiset ja nautinnolliset ilmeet kertoivat lettukestien onnistumisesta. Illan aikana pelattiin myös useampi kierros mölkkyä. Sunnuntaina aamuvirkut olivat lenkillä jo ennen viittä ja siivonneet jo saunankin muiden heräillessä aamupuurolle seitsemän maissa. Puuron jälkeen sujui majoituspaikan siivous supsikkaasti. Tämän jälkeen kärkijoukko lähti palauttamaan avaimia Kuhmon keskustaan ja pääjoukko lähti kiertämään Jauhovaaran reilun kahden kilometrin luontopolun. Polun varrella oli nähtävissä useampia erikoisia havupuita kuten pihtakuusi, mustakuusi, Siperian lehtikuusi, Douglaskuusi, Engelmanninkuusi jne. Reitin varrella oli myös upeamaiseminen näköalatasanne. Lenkin jälkeen nuotiolla nautittiin vielä makkarat ja lähtökahvit ennen autojen keulan kääntämistä kohti Juukaa. Perjantaina Jauhovaaraan Valtimon kautta oli pölisevä hiekkatie, joten paluureittiä muutettiin kulkemaan välitien kautta Nurmes-Kuhmo tielle, jolloin huonon tien osuus lyheni murto-osaan. Patikointiporukka palasi tyytyväisenä sunnuntaina iltapäivällä Juukaan ja paluumatkan kruunasi Nurmeksen ABC:llä nautitut jäätelöt. |