Raesärkillä 2022
19.12.2022
Linja-autolastillinen retkeläisiä Raesärkillä Juuan Eläkkeensaajat, Juuan Sydänyhdistys ja Juuan Urheilijat toteuttivat yhdessä kesäkuun ensimmäisenä maanantaina patikointi- ja nuotioretken Raesärkille Nurmekseen. Kauniin sään suosimalla retkellä oli mukana 55 osallistujaa. Jotkut kävelivät reilun neljän kilometrin matkan komeissa harjumaisemissa, muutamat kävivät lähes tuplasti pidemmällä. Osa kiersi nuotiopaikan viereisen Ahven-Valkeisen ympäri ja osa tyytyi viettämään aikaa nuotiopaikalla kukin oman kuntonsa ja halunsa mukaisesti. Joku ehti pulahtaa uimaankin kirkasvetisen lammen syleilyyn. Monet nauttivat auringon lämmöstä laiturilla istuen. Ohjelmassa oli kävelyn lisäksi mölkyn peluuta nuotiopaikalla ja tietenkin makkaranpaistoa sekä nokipannukahvia ja pullaa. Kiehtovat runot miehistä ja naisista saivat hymyn huulille ja myös muutama yhteislaulu laulettiin kahvittelun lomassa. Pari-kolmetuntisen mukavan yhdessäolon jälkeen suunnattiin kyydit kohti Juukaa. Tyytyväisiä kommentteja kuultiin siitä, että tämä on kansanterveyden ylläpitämistä parhaimmillaan, retkeläisiltä tuli toiveita siitä, että tällaisia tulisi yhdessä järjestää useamminkin. |