Lentopallo

Juuan Urheilijat järjestää viikoittain Liikuntahallilla (uudella salilla) kaikille naisille ja miehille avointa kuntolentopalloilua. 

Lisäksi lentopallojaosto järjestää vuosittain neljä lentopalloturnausta. Tammikuun alussa järjestetään Loppiaisturnaus kutsujoukkueille. Loppiaisturnaus on järjestetty vuodesta 2005 alkaen. Kutsujoukkueille järjestetään myös kesä-heinäkuun vaihteessa perinteinen Ellinpäivän lentopalloturnaus, jota on järjestetty vuodesta 1987 lähtien.
Kutsuturnausten joukkueet tulevat pääosin Juuan ulkopuolelta. Viime vuosina Juuasta on ollut mukana 1-2 joukkuetta ja ulkopuoliset joukkueet ovat tulleet Nurmeksesta, Kaavilta, Tuusniemeltä, Kontiolahdelta, Nilsiästä ja Joensuusta sekä muutaman vuoden tauon jälkeen myös Lieksasta.

Kutsuturnausten lisäksi kevättalvella, yleensä helmi-maaliskuussa, järjestetään yhdessä Juuan kunnan liikuntatoimen kanssa puulaakiturnaus. Viime vuosina turnauksen pelaajat ovat ilmoittautuneet yksilöinä ja pelaajat joukkueisiin on arvottu.

Syksyisin ohjelmaan lisätty ns. Pikkujoulu-pelit. Ensimmäinen pelipäivä oli 21.11.2015 ja pelit  pelataan marraskuun puolivälin paikkeilla. Joukkueiden muodostus samoin kuin puulaakissa.