Retkellä päiväkahville

12.10.2017

Oli kaunis syyspäivä, mutta eipä se houkutellut kuin vajaat kymmenen retkeläistä polkuretkelle. Polku oli jo kuivunut ja lenkkareissa pääsi kuivin jaloin. Matkalla herkuttelimme punaisena loistavilla puolukoilla. Hanhiparvien kaakatusta kuului taivaalta suunnasta jos toisestakin. Kosken kuohunnan äärellä nautiskelimme nuotiossa paistetut makkarat ja nokipannukahvit pullien kera. Eihän reissu olisi ollut Rönttäretki ilman rönttäkeliä. Kyllähän sade alkoi ropsahdella ennenkuin ennätimme lähteä paluumatkalle. Mukava retki silti oli ja tulipahan samalla suunniteltua seuraavan vuoden juttujakin. Kiitos osallistuneille.