Mölkkykausi avattu
19.6.2022
Mölkky – mukavaa yhdessäoloa Kesän mölkkykausi avattiin Juuassa äitienpäivän iltana Tulikivi-Areenalla.. Paikalle saapui 17 pelaajaa, joista 3 junioria. Määrää on pidettävä varsin hyvänä kauden avauksessa. Viime kesänä keskiarvo oli hieman vajaa 20 pelaajaa per ilta ja enimmillään osallistujia oli kolmisen kymmentä. Viime kesäinen mukava ilmapiiri ei ollut talven aikana hävinnyt mihinkään vaan sama leppoisa ja innokas tunnelma oli edelleen tallella. Kaikille avoimia mölkkyiltoja pidetään läpi kesän viime vuotiseen tapaan syyskuun lopulle saakka maanantaisin Vanhalla urheilukentällä ja sateen sattuessa pelataan Tulikivi-Areenalla. Järjestelyistä vastaavat kokemuksella Juuan Urheilijat ja Etelä-Suomen Juuka-Seura. Ensi pelien lupaavan pelaajamäärän kannustamana tilattiin pari uutta mölkkypeliä, ettei kenenkään osallistuminen ainakaan jää pelikenttien riittävyydestä kiinni. Kaikki halukkaat ovat tervetulleita pelaamaan eikä jatkuvaan läsnäoloon tarvitse sitoutua vaan mukana voi olla itselleen sopivilla kerroilla. Aiempaa kokemustakaan ei tarvitse olla, sillä opastusta annetaan ja pelin kulun oppii nopeasti ja taitokin kehittyy pelikertojen karttuessa. Tavoitteeksi järjestäjät ovat asettaneet vähintään 50 eri pelaajaa kesän aikana, saa nähdä toteutuuko tämä. Maanantaisten mölkkyiltojen lisäksi ohjelmassa on viime vuotiseen tapaan useita mölkkytapahtumia. Ellinpäivien aikaan heinäkuussa järjestetään mestaruuskisat. Kuluva vuosihan on JuuU:n 55v- ja ESJS:n 50v-juhlavuosi ja tämän myötä Mölkkymaratonissa tällä kertaa kokeiltaneen viimekesäistä pidempää peliaikaa, ehkä jopa pelataan kellon ympäri. Pimmeetä mölkkyä pelataan syyskuussa ulkotulien ja otsalamppujen loisteessa ja kausi päätetään tietenkin päätöspeleihin. Vaikka ohjelmassa on useita em. kisojen nimellä kulkevia mölkkytapahtumia eivät ne kuitenkaan ole tiukkapipoisia kisoja vaan kaikki voivat niihin osallistua pelitasosta ja –taidoista riippumatta. JuuU ja ESJS toivottavat kaikki mölkystä kiinnostuneet tervetulleiksi juhlavuoden tapahtumiin ja peli-iltoihin. Ja tuokaa myös ystävät ja lomalaiset mukana! |