Vilkas Mölkky-kausi takana
28.11.2022
Vilkas Mölkky-kausi takana Mölkky-kausi avattiin Juuassa toukokuun alussa ja pelit jatkuivat aktiivisina aina syyskuun loppupuolelle. Juuan Urheilijoiden ja Etelä-Suomen Juuka-Seuran toimesta kesällä järjestettiin viikoittaisten pelien lisäksi useita erilaisia tapahtumia ja kisojakin. Uusia pelaajia ja runsaasti pelejä Mölkyn suosio Juuassa on kasvussa, ainakin kun katsotaan kasvaneita pelaajamääriä. Kesän aikana mölkkyyn osallistui ennätyksellinen määrä pelaajia, sillä peli-illoissa ja tapahtumissa kävi peräti 92 eri henkilöä. Keskimäärin pelaajia oli mukana 24 ja joskus enemmänkin. Tällaisen osallistujamäärän jakaminen kentille peli-iltoina toi oman värinsä arvontoihin ja pelaajien sijoittamiseen viidelle jopa kuudelle kentälle, jotta kellekään ei olisi tullut liian pitkiä odotusaikoja heittojen väliin. Monta kertaa Marja-Leenan arvontapallot menivätkin sekaisin, mutta aina löytyi kaikille pelipaikka. Maanantaiset peli-illat ja tapahtumat mukaan lukien kokoonnuttiin yhteensä 26 kertaa ja pelejä kertyi 915, eli lähes tuplasti edelliseen vuoteen verrattuna. Eipä siis ihme, että heittopalikat ja numerokeilat alkoivat näyttää tikkuisilta ja kuluneilta. Kaikkiaan 64 pelaajaa saavutti voittoja kauden aikana. Kuluneena kesänä mukaan saatiin uusia pelaajia ja voidaan puhua kansainvälisistä peleistä, sillä mukana kotimaisten pelaajien lisäksi oli myös kesä-juukalaisia Sveitsistä ja Saksasta. Tapahtumia joka lähtöön Kesään kuului perinteisiä tapahtumia niin Vanhalla urheilukentällä kuin Tulikivi-Areenassa ja muuallakin. Ohjelmassa oli Ellinpäivän mölkkykisa ja Mölkky-maraton, jonka kesto oli tällä kertaa 12 tuntia edellisen vuoden reilun neljän tunnin sijasta. Mölkkyä oli esillä myös Ilvolankoskella järjestetyssä koko perheen liikuntapäivässä. Edellisen vuoden tapaan järjestettiin tietysti myös Pimeää Mölkkyä, jonka merkeissä syyskuussa pelattiin Vanhalla kentällä lyhtyjen ja otsalamppujen loisteessa kauniissa iltasäässä. Välillä nautittiin lämmikkeeksi glögiä ja keksejä. Elokuussa mölkkyväki teki myös retken Tamminiemen kodalle . Tehtävärastien ja mölkkypelien välissä paisteltiin makkaraa ja nautittiin nyyttikesti-periaatteella kootun mahtavan herkkupöydän antimista. Kauden päätteeksi pelattiin epäviralliset kisat, jossa naiset ja miehet pelasivat omissa sarjoissaan. Pelien jälkeen nautittiin kahvit Minnamari-Ellin tarjoamien pullien kera. JuuU:n ja ESJS:n juhlavuoden kunniaksi kaikki pelaajat palkittiin ja lisäksi molempien sarjojen kolme parasta omin pikkupalkinnoin. Naisten kärkikolmikko oli Kaija Turunen, Pirjo Kirjavainen ja Marja-Leena Vepsäläinen sekä miehissä Pertti Turunen, Seppo Rissanen ja Mauri Siidorov. Ensi kesää odotellen ja uusia ideoita suunnitellen Vilkas ja onnistunut Mölkkykausi on ohi ja haikein mielin itse kukin on siirtynyt odottamaan uutta kesää ja jälleen uusien pelien käynnistymistä. Kesän aikana mietittiin useassa yhteydessä mitä Mölkky-tapahtumia jatkossa järjestetään ja muutamia ideoita perinteisten tapahtumien tiimoilta syntyikin. Mölkky-maratonista heitettiin ajatusta koko vuorokauden kestävästä tapahtumasta eli 24 tuntia putkeen. Samoin esille tuli ajatuksia erilaisten ja jopa ihan uusien mölkky-pelien kokeilusta jo esillä olleiden heikomman käden pelin ja jono-mölkyn lisäksi erilaisten kuviopelien kehittämistä ja kokeilua. Saa nähdä mitä ensi kausi tuokaan tullessaan. Yksi asia ainakin on varmaa, että hauskaa tulee jälleen olemaan ja miellyttävää sosiaalista yhdessä oloa. Tätä odotellessa kiitos kaikille mukana olleille tästä kaudesta ja pitäkää heittokäsi vetreänä ja mieli virkeänä. |